
Kalustesektori Oy:n koko historiaa ja sen nykyistä tilaa, voisi luonnehtia jatkumoksi erilaisia investointeja, jotka ovat enemmän tai vähemmän harkittuina edesauttaneet toimintaamme. Harva hankinta kuitenkaan yksistään on edistänyt toimintaa niin paljon kuin Cnc -kone.
Alussa oli puusepänverstas, toimivine, joskin vanhoine koneineen. Verstaan pihassa oranssi postin käytöstä poistama Transit pakettiauto. Eletiin vuotta 2004. Pakettiauto oli firmamme isoimpia investointeja verstaan oston ohella. Noihin aikoihin mietittiin kysymyksiä ostaakko uusi akkuporakone rikkoontuneen tilalle vai saako vanhan korjattua. Rahat olivat tiukassa. Puuntyöstökoneita vaihdetiin hiljalleen uudempiin. Ei kuitenkaan uusiin, vaan toimiviin käytettyihin.
Firmamme toimintaperiaate ja filosofia on aina ollu selkeän yksinkertainen. Teemme asiat meidän omilla ehdoillamme saavuuttaaksemme päämäärän, joka on yksinkertaisuudessaan palvella asiakasta. Vuodesta 2004 lähtien työmaamme eivät ole myöhästyneet. Käytämme samoja tavarantoimittajia ja yhteistyökumppaneita, jotka ottivat meidät vuonna jo 2004 tosissaan, kun ajoimme oranssilla Transitilla.
Meitä on pidetty hulluina kun kurkottelimme korkealle ja odotettu, että putoamme alas. Alaspäin on välillä tultukkin, mutta virheistä viisastuneina. Tuotantomme on kasvanut ja henkilöstö lisääntynyt.
Vuosi 2014
Vuonna 2014 olimme kuitenkin tavallaan tien päässä. Tuotantotilamme noin 1000m2, oli viritetty kapasiteetiltaan loppuun. Enempää tavaraa emme saaneet yksinkertaisesti tehtyä. Puuseppiä ei tiloihin enempää mahtunut ja projektit alkoivat olemaan vaativampia ja kokoluokaltaan sellaisia, että olimme vaarassa tippua kelkasta. Mietimme miten kasvattaa kapasiteettiä, lisätä tuotantoamme ja pitää laatua yhtä korkeatasoisena kuin ennenkin.
Vaikka ajattelimme suuresti jo toimintamme alkumetreillä, pidin palkkisahoja ja tämänkaltaisia investointeja kuitenkin aivan eri kokoluokan yritysten huolina. Emme mielellämme ottaneet pankista lainaa, joten kaikki hankitamme oli tehty säästöjen avulla.
Tilanne alkoi kuitenkin olemaan jo kestämätön. Mietin olisiko palkkisaha vastaus ongelmiimme. Päätin laittaa muutaman tarjouspyynnön sahasta. Moni tarjosikin konetta ja olivat aktiivisia tarjoustensa kanssa. Esittelivät palkkisahaa ja sen erinomaisuutta.
Tarjouspyyntö
Kuitenkin oli olemassa pieni ongelma. En todella tiennyt mitä tarvitsimme. Lopulta en pitänyt mitenkään todennäköisenä, että mitään lisäinvestointeja tulisin tekemään. En nähnyt palkkisahasta tarpeeksi hyötyä toimintamme jalostamiseksi. Olisin kaivannut enemmän neuvoa.
Kaiken kuitenkin muutti yksi tarjouspyyntö, jonka olin lähettänyt Innomacille, Kai Nurmiselle. Kaitsu kohteliaasti vastasi tarjouspyyntööni, mutta siinä missä minulle muuten oli kaupattu kysymääni tuotetta, Kaitsu aloitti kyselemään tuotannostamme. Mitä teemme ja mitä haluaisimme tehdä.
Kartoitettuani hieman tilannettamme ja tuotantoamme, Kaitsu varovaisesti kysyi, miksi ylipäätään olisimme sahaa vailla. Miksemme yksinkertaisesti miettisi konetta, joka hoitaisi levynpaloittelun lisäksi myös työstöt. Poraukset, jyrsinnät myös pienet sahaukset. Täytyy nyt muistaa, että olimme lähteneet koko toiminnassamme lähes nollasta. Olimme kasvaneet yhdenmiehen pajasta vuosi vuodelta suuremmaksi. Ei meillä ollut koskaan aikaa miettiä eri ratkaisuja. Työmaat olivat kasvaneet ja kiire oli ollut valtaisa. Loppujen lopuksi tarvitsimme ulkopuolisen sanomaan mitä me tarvitsemme. Kiitos tästä kuuluu Innomacin Kai Nurmiselle.Kaitsu kertoi minulle heidän nestaavasta CNC-koneestaan. Olin myyty, nyt tiesin mitä me tarvitsimme. Kone olisi ratkaisu meidän moniin ongelmiimme. Saisimme kapasiteettia, tarkkuutta, nostettua laatua ja mikä tärkeintä, voisimme palvella suurempaa joukkoa asiakkaita.
Kaitsulta sain kysymyksiini vastauksia. Hänen kanssaan pitkälti räätälöimme konemallia, jollainen meille sopisi. Kaitsu tiesi, että tulen kysymään varmuudella muitakin tarjouksia eri konekauppiailta. Hän suhtautui asiaan kuten ammattilainen, jopa kehotti ottamaan vertailuksi muitakin hintoja ja tutustumaan muiden konemalleihin. En missään vaiheessa tuntenut painostusta asian kiirehtimisen tai valinnan tekemisen suhteen. Kuten tosin tekivät muut kauppiaat, joilta konetta kyselin. En pitänyt toisten tavasta haukkua kilpailijan koneet. Kaitsu keskittyi omaan malliinsa ja kehumaan sen hyviä puolia.
Olin näissä asioissa helposti vietävissä. Ei ollut kokemusta näistä koneista. Osa myyjistä teroittivat oman koneensa tiettyä ominaisuutta paremmaksi kuin muilla. Kaitsu jaksoi vastailla kysymyksiini, joita heräili sitä mukaan , mitä enemmän juttelin eri myyjien kanssa. Toisille tärkeintä oli karamoottorin teho, toisille imupöydän imun riittävyys. Toiset eivät ylipäätään ymmärtäneet, miksi olin hylännyt idean palkkisahasta ja kyselin nestaavan Cnc-koneen perään.
” Tämä verstas ei tule koskaan tarvitsemaan yhtään CNC-konetta…”
Innomacilla oli erittäin kilpailukykyinen tarjous. Niin oli myös kilpailijalla. Koin kuitenkin saavani parempaa palvelua Innomacin suunnalta. Tiesin vallanhyvin, ettei minun Cnc-koneeni olisi kuin yksi pieni kauppa muiden joukossa, mutta Kaitsu otti sen todella tosissaan. Näin ainakin hän sai minut kokemaan. Kaitsun asiantuntemus asiasta ja halu tehdä kauppaa, ratkaisi lopulta asian Innomacin eduksi.
Olin valmis ostamaan heidän koneensa. Asiaan saattoi myös vaikuttaa seikka, joka tapahtui konekaupan ollessa vielä levällään.
Innomacille oli tullut SCM:n tehtaan edustaja käymään Italiasta. Kaitsun kollega toi Italialaisen kaverin katsomaan myös meidän vanhaa verstastamme marraskuun sateissa Hikiälle, jossa verstaamme sijaitsee. Olimme saaneet päätökseen ison urakan. Osa puusepistä vietti vapaita, tai oli vielä tekemässä työmaalla viimeistelytöitä. Koko hallissa ei ollut kuin kaamea kaaos. Levynpaloja siellä täällä, kaksi puuseppää lakaisemassa pölyisiä lattioita. Eikä yhtään valmista tuotetta tai keskeneräisen kaapin osaa löytynyt tehtaalta.
Italialainen kaveri katsoi suu auki sekaista pajaamme, käänsi päänsä ja kuiskasi Kaitsun kollegalle englanniksi ” Tämä verstas ei tule koskaan tarvitsemaan yhtään CNC-konetta…” Kaitsun kollega käänsi keskustelun minulle myöhemmin naurahtaen.
Tämä omalla tavallaan vaikutti ostopäätökseeni. Rehellistä toimintaa.
Vuosi 2020
Nyt loppuvuonna 2020. Viisi vuotta Cnc-koneen ostosta. Ajattelen firmamme toimintaa ennen ja jälkeen Cnc:n. Kun kone saapui 2015 alkuvuodesta, emme täysin vielä tienneet paljonko koneella olisi käyttöä. Olimme palkanneet kaverin, Jussi Nikusen, joka osoittautui napakymppi rekrytoinniksi koneen käyttäjäksi.
Koneen käyttöönotto oli näin jälkeenpäin ajatellen melko mutkatonta. Kaikki oli uutta ja outoa, mutta apu jonka varsinkin alussa saimme Innomacilta oli loistavaa. Asentajat olivat ammattitaitoisia. Ongelmatilanteissa puhelimeen vastattiin ja tarvittaessa kaveri ajoi paikanpäälle katsomaan. Terää ajettiin pöytään, niin kuin odottaa saattaa. Parametrejä katosi ja teriä katkesi. Kaikesta opittiin.
Entäpä miten kävi tuotantomme?
Jouduimmeko irtisanomaan työntekijöitä kun kone tuli tekemään puusepän työt? Tuotantomme on kaksinkertaistunut. Olemme palkanneet uusia työntekijöitä. Emme yksinkertaisesti olisi enää pärjänneet alallamme ilman konetta. Ajatukset siitä, että voisimme käyttää konetta niin sanotuissa rahtitöissä, eli tekemälle alihankintaa koneella muille yrityksille, saatoimme haudata jo ensimmäisen vuoden aikana. Kone yksinkertaisesti on niin kovalla käytöllä omassa tuotantossamme, ettei aikaa jää muille töille.
Olemmeko tyytyväväisiä, kyllä. Olemmeko mielestämme valinneet oikean koneen, kyllä.
Onko kone vastannut odotuksiamme, ei. Se on ollut parempi.
Kirjoittanut, Reservin jääkäri Eero Nikkilä
Ota yhteyttä!
Kai Nurminen
puh. 044 777 6525